torstai 11. syyskuuta 2014

Tomas De Bruynen havainto esitys 9.9.14

Tomasin tekemiä kimppuja
Tiistaina oltiin työkamun kanssa Tampereella Tomas De Bruynen havaintoesityksessä. Oli kyllä tosi antoisa reissu. Havarissa oli aiheena kimput ja asetelmat. Nähtiinpä jopa kaksi morsiuskimppuakin, mikä oli tosi kiva, koska edellisenä iltana tuli selailtua Tomasin kirjoja jotka oli lainassa työkamulta, ja harmittelin sitä, ettei tässä havarissa ollut aiheena morsiuskimppuja,. Joten yllätys oli suuri kun Tomas esittelikin kaksi morsiuskimppua :) Toisessa kimpussa oli käytetty pohjana todella nerokkaasti savupiippujen putsaamiseen tarkoitettua metalliharjaa, joka oli spray maalattu valkoiseksi.

savupiippuharjasta tehty morsiuskimppu
Tomas selitti myös paljon teoreettista asiaa ja piirsi kaavioita ja havainto kuvia fläppitaululle. Yhdessä kaaviosta hän halusi selittää Construction ja Structuren eron. Suomen kielessähän ei ole kahta sanaa näille asioille, vaan se on sama sana rakennelma. Mutta Construction tarkoittaa rakkennelmaa kimpussa tai asetelmassa, jolla on koristeellinen tarkoitus ja se tulee jättää näkyviin. Structure tarkoittaa teknistä rakennelmaa, jonka tarkoitus on pitää koossa, kannatella, sitoi yhteen jne. ja se usein peitetään kokonaan.

Samaa asiaa oli meilläkin käyty koulussa, mutta ei ihan noin teoria pohjaiselta suunnalta vaan enemmänkin maalaisjärkeä käyttäen, että jos on uhrannut paljon aikaa ja käyttänyt jotain hienoa materiaalia, ei sitä tulisi peittää kokonaan kukilla. Varsinkin suomalaiset kukkakauppiaat voisi ottaa käyttöön erilaiset kimppu ja asetelma pohjat vielä tehokkaammin, koska kukat meillä on kalliita ja niitä tulisi käyttää mahdollisimman kunnioittavasti. Ja juuri erilaisilla pohjilla saa kimppuun kokoa ja näköä helposti, mutta pienemmällä rahalla kuin pelkästään vihreillä tehtynä. Mutta usein ajatellaan että rakenteiden tekeminen vie paljon aikaa, mutta jos niitä tekee valmiiksi erilaisia, se helpottaa ja nopeuttaa kimppujen tekoa kiireisenä aikana.

tää oli yks mun suosikeista kurssin kaikista töistä
Yläpuolela olevassa kuvassa on mun suosikki työ kurssilta. Pidän erityisesti tosta ruukusta. Toinen suosikki oli varmaan toi oranssi kimppu, noi pallomaiset daaliat oli ainakin tosi ihania. Ja tietysti tykkäsin tosta oranssista morsisukimpusta joka on tossa alla.

oranssi morsiuskimppu kurssilta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ja kipinkapin kommettia tulemaan :D