keskiviikko 8. lokakuuta 2014

"Kimppu kuvataiteilija Susanna Autiolle"


Edellis viikon etätehtävänä oli suunnitella ojennettava kimppu Susanna Autiolle. Tällä viikolla kimppu sitten toteutettiin, saimme jopa ihan itse päättää ja tilata tarvittavat kukat tukusta suunnitelmamme mukaan. No koska olin edellisen viikonkin ihan nuppi sekaisin siitä kilpailusta niin en sitten oikein ehtinyt tehdä mitään kunnon suunnitelmaa, ja siitä johtuen tosiaan tilasin kukatkin vähän sinnepäin, koska ei vielä siinä vaiheessa ollut mitään ideaa. Nappasin viime viikolla koulusta pussillisen noita outoja kuoren palasia, ja päätin tehdä niistä sitten sen kimppupohjan.

Tein sitten tällä viikolla luonnospiirroksen kimpusta ja siinä samalla vähän googlettelin tuota Susanna Autiota, ja tälläsen idean sitten sain. Jos olisi ollut enemmän energiaa paneutua niin olisin ottanut enemmän selvää kimpun saajasta, että nyt jää tää kimpun ja saajan 'yhteys' vähän laihanlaiseksi. Muuten olenkin kimppuun oikein tyytyväinen. Olihan siinä vielä parannettavaa viimeistelyssä ja sidosten siisteydessä sekä hahmomuodossa ja väri hallitsevuudessa, mutta jäipä jotain parannettavaa ensikertaan! :P

Siskon kissakin pääsi mukaan kun kuvasin kimppua vielä kotona:P
Hah! Pumpuli on kyllä aikamoinen linssi lude, heti piti päästä mukaan kuvaan.

1 kommentti:

  1. Mä ihmettelinkin mitä ihmeen kuivattuja känkyröitä sulla oli mutta ne olikin tohon kimppuun. Hieno jälleen kerran :)

    VastaaPoista

Ja kipinkapin kommettia tulemaan :D